Mieheni oli työreissulla ja sain sillä välin inspiraation maalamisen suhteen... Maalasin muun muassa työnurkkaukseni kirjoituspöydän. Pöytä sai uuden värin ylleen -yllätys, yllätys, valkoisen! Pöytä oli jo putsattu puulle asti, joten nostelin hieman tavaroita vain tuolien päälle ja maalasin sen tuossa samaisessa paikassa.
Maalasin minä muutakin. Maalasin olkkarin nojatuolien jalat vaalean beigeksi, taulun kehyksiä valkoisen harmaiksi ja sitten tässä huippu: ex tempore maalasin keittiön kaappimme.. En ehtinyt ihan loppuun asti maalata, kun mieheni palasi jo kotiin. Aluksi ei edes huomannut mitä olin tekemässä! Sitten kun huomasi, niin yllätyksekseni hän suhtautui yllättävän positiivisesti koko värinvaihto-operaatioon. Tuossa alapuolella pari rajattua kuvaa kaappien ovien väreistä (keskustassa sama kerman väri kuin ennen, mutta metsänvihreä väri reunoista vaihtui valkoiseksi). Laitan parempaa kuvaa myöhemmin, kun keittiön ympäristö sen sallii. Niin, sen vielä mainitsen, että tarkoitus on siis jatkaa meidän keittiöremonttia meidän näköiseksi, joten nämä kaapit menevät vaihtoon jossain vaiheessa.


7 kommenttia:
Kivat ovet, pian ehkä näen ne oikeastikin. Keittiön ilme varmaan muuttui tosi paljon...hyvät yöt!!
Siis kuinka onnistuitkin maalaamaan tuon pöydän noin kauniiksi ja mikä mielestäni hyvä niin hioit sen sieltä täältä,joten lopputulos on paras mahdollinen.
Paljon sait aikaan ja kyllä se vaan niin on, että maali saa ihmeitä aikaan... voin vain kuvitella onnistumisen iloasi.
Näyttävä kokonaisuus.
Moi!
Aivan upeaa jälkeä olet tehnyt! Nuo huonekalut on kanssa hienot:) Harmi kun niitä ei tahdo oikein mistään saada.. Yritän ehtiä tässä työvuorossa Tukholman visiitille jos sieltä kirppareilta löytyisi jotakin kivaa mukaan:)
Hauskaa alkavaa viikkoa!
terkuin Maikki
Kauniilta näyttää.
Tuo pöytä on todella upea.
T. Sussi
Heips,
Sara -Kiitos, keittiö vaaleni kivasti. Tosin tiskipöydän taso irvistelee nyt silmiini.. Noh, kaikkea ei saa heti, sekin minun on opittava pikku hiljaa =0)
Sirkka - Kiitos kommentista, pöydän maalausvärin salaisuus on siinä, että ostin halvinta (maalarin)valkoista remonttimaalia Tarjoustalosta ja viuhdoin yhden kerroksen sitä pöytään ja sitten sitä hiontaa sinne tänne. Olen ollut joskus huonekalujen entisöintikurssilla ja rikon varmaan kaikkia sääntöjä, mitä vain voi rikkoa =0)
Maikki -Kiitos kaunis. Olen löytänyt tosi paljon huonekaluja ja kivaa romua yhdeltä keräilijätyypiltä. Sinne ei passaa mennä, jos ei halua kukkaroansa keveämmäksi. Halvat hinnat hänellä, mutta mukaan lähtee aina ihan älyttömästi tavaraa...
Toivottavasti löytyy kivoja juttuja Tukholmasta!
Sussi -kaunis kiitos.
Tuhannet kiitokset vierailustasi:)Jostain syystä tuo kuullosti NIIN tutulle...yleensä kun minun mieheni on työmatkalla tapahtuu kotona vaikka mitä ihmeitä....kerran otin lekan ja kaadoin kokonaisen kiinteän kaapin!!maalisuti on siitä erikoinen asia että se ei yleensä lopeta yhteen asiaan vaan maalaaminen jatkuu ja jatkuu....=)))
Moi Mimmuli!
Vau, tuossa on jo asennetta... Mun täytynee varmaan näyttää meidän vessan ovelle joku kerta lekaa, niin se varmasti silloin lähtee vaihtoon... =0)
Joo, hauska kuulla kyllä, että täällä hengenheimolaisia tuon maalamisenkin suhteen. Maalaminen ei todellakaan päättynyt edes keittiön kaappeihin... Maalasimme (aloitin, mieheni lopetti) eilen illalla eteisen pari tukipuuta ja vähän naulakoiden taustoja.. Mitähän seuraavaksi maalais seuravaksi...
Lähetä kommentti